Teosteni taustalla on kiinnostus tekstiilimateriaalien ja tekstiilitekniikoiden historiaan, koristetaiteeseen sekä naisten käsitöihin ja tyttöjen kasvatukseen. Löytöretkiliinan teokset olen toteuttanut tekstiilin sekatekniikoin vanhoille pyyheliinoille ja pöytäliinoille. Näille kierrätyskeskuksen laareista etsityille pellavaisille ja puuvillaisille liinoille olen maalannut ja painanut tekstiilipainoväreillä. Kirjonnan materiaalina on puuvillaiset muliinilangat.

Vanha liina saattoi kaivata paikkausta. Paikkauksista tulikin osia ja elementtejä kuvaan kankaalla. Osa pistoista uppoutuu kankaan kuteen ja loimen sekaan, osa kirjonnasta on selkeää kuvan piirtämistä kankaalle. 

Esimerkiksi teoksen ’Vapauksia’ yläosan kirjonta on Wetterhoffin arkistoista kirjontamalli salusiineihin. Huolellinen, erilaisin kirjontapistoin mallin mukaan kirjominen muuttuu värikokeiluiksi ja lopulta osin järjestäytymättömäksi kukka-aiheeksi, joka valuu ulos kankaalta. Työn edetessä ylhäältä alas ajatukset, onko riittävän siistiä tai onko kuten pitäisi olla, muuttuu vaikeaan yritykseen olla sommittelematta nätisti, hetkittäiseen tekemisen flow-tilaan ja tuskalliseen taiteen tekijän vastuuseen omista kriteereistään.

Kirjonnan nurjan puolen sattumanvaraisuus alkoi viehättää enemmän ja enemmän. Pohdin, jos pisto ei ole tietoisesti suunniteltu, onko se itse tehty. Osa teoksista onkin kaksipuoleisia, molemmilta puolilta työstettyjä. Liinoissani maalattujen pintojen satunnaiset nopeasti maalatut väriläiskät ja nurjan puolen lankalenkit ja hyppypistot vertautuvat tietoisiin, tarkkoihin kirjontapistoihin, etsimisen symboleihin ja aikaa vievään puurtamiseen.

Monenlaisten pohjakankaiden ja kirjontajälkien kokeilemisen sekä pitkäaikaisen työstämisen myötä yhtenäisyys ehkä näyttelyssä kärsii, mutta ajatus ja tunne etsimisestä ja välillä eksymisestä on pysynyt samana. Tämä on väliasema, mutta kulkeminen jatkunee pysähtymisen jälkeen.